Mitäpä se hyvejää? – Miten uskomukset muovaavat ajatteluamme

Olen Kainuun kasvatti. Siellä ei liiemmin tunteilla hempeilty, ja vanhat klassikkosanonnat olivat tunnollisesti sisäistetty osaksi kainuulaista mielenmaisemaa:

"Kel onni on, se onnen kätkeköön!"

"Itku pitkästä ilosta!"

"Ken kuuseen kurkottaa, katajaan kapsahtaa!"

Merkkipäivätkin taisivat vanhemman sukulaiseni mukaan olla vain “Keskon ja SOK:n masinoimia myyntipäiviä”.

Vaikka nuori Elina kapinoi kaikkea ja kaikkia vastaan, osa tästä ympäristön sanelemasta arvomaailmasta ja ajattelutavasta oli asettunut sisälleni sarjaksi uskomuksia ja oletuksia maailmasta. Pessimismi ja sarkasmi tulivat luonnostaan – olihan se nyt vain fiksua olla kriittinen. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla!

Mutta sitten tuli hetki, joka muutti ajatteluni suuntaa.

Pieni lause, suuri oivallus

Nuori Elina reissasi ympäri maailmaa, imi itseensä kaiken, mitä sillä oli tarjota, ja hengitti keuhkot täyteen sellaista elämää ja nähtävää, mitä 90-luvun Kainuulla ei ollut antaa.

Kyläilin Amsterdamissa ystäväni luona ja olimme matkalla ulos syömään hänen ja hänen ystävänsä kanssa. Satoi kaatamalla, ja kuljin kapeaa jalkakäytävää jonon hännillä. Mietin, että juuri minun tuuriani: reissussa tietenkin aina sataa.

Aloin syventyä tähän ajatukseen: hiukset menevät pilalle, vaatteet kastuvat ja miten tyypillistä onkaan, ettei mikään oikein voi mennä putkeen.

Kesken sisäisen valitusvirteni kaverini ystävä kääntyi minuun päin ja hymyillen naurahti ilman sarkasmin häivää:
"What a lovely day for an umbrella!"

Jokin sisälläni naksahti eri asentoon. Miten voi olla, että samassa ankeassa tilanteessa ajatuksemme olivat kuitenkin täysin erilaiset?

Miten uskomukset ohjaavat meitä?

Tästä illasta on kohta kulunut parikymmentä vuotta, ja silti tuo hetki merkitsee minulle yhtä suurimmista ajatteluuni vaikuttaneista oivalluksista: miten paljon oma suhtautumiseni asioihin, vaikuttaa elämääni.

Asia on vain asia – ja sitten siihen asiaan suhtaudutaan sillä kapasiteetilla, kokemuksella ja uskomuspatteristolla, jotka ovat rakentuneet sisällemme ajan saatossa. Olemme usein tälle hyvin sokeita, sillä oma perspektiivimme tuntuu itsestään selvältä ja todenmukaiselta. Onhan koko elämä opettanut meille, että näin asiat ovat!

Jään helposti vieläkin jumiin omiin sisäisiin malleihini, mutta onneksi rinnalle on tullut jotain muuta:

• Olen utelias ja haluan ymmärtää, mistä muiden totuus ja kokemus muodostuu

• Tiedostan paremmin, että tulkitsen aina asioita oman kokemusmaailmani kautta – eikä oma totuuteni ole ainut oikea

Tämä oivallus on vuosien varrella pehmentänyt tietynlaista ehdottomuutta. Asiat on useammin sekä-että, eikä joko-tai.

Voiko ajattelutapaa muuttaa?

Omien sisäisten mallien ja uskomusten käsittely ei välttämättä vaadi terapiaa, vaan niitä voi hyvin työstää myös itse. Tärkeimmät työkalut tähän ovat tiedostaminen ja uteliaisuus itseä ja muita kohtaan.

Terapia voi kuitenkin auttaa alkuun ja syventää itsetuntemusta. Mitä kaikkea sieltä löytyy, kun mennään syvemmälle?

• Mitä uskomuksiasi allekirjoitat edelleen?

• Mistä olet valmis luopumaan?

Tämä tarina on kulkenut mukanani pitkään, ja olen kertonut sen lukuisia kertoja myös vastaanotollani. Siksi tuntui tärkeältä nostaa se ihan omaksi tekstiksi. Joskus suuri ajattelun muutos voi lähteä liikkeelle pienestä hetkestä.

Usein asiakkaani hakeutuvat luokseni, kun he kaipaavat muutosta ja apua jumiutuneisiin tilanteisiin tai ajatuksiin. Pieni oivallus – ajatus, jota ei ollut aiemmin hoksannut – voi toimia vipuvartena, joka auttaa kääntämään suuntaa ja löytämään uusia näkökulmia.

Aina terapian ei tarvitse olla sen kummempaa tiedettä.

"What a lovely day for an umbrella."

-Elina